Ihana vapaapäivä! Sain eilen oivalluksia. Yksi: en tiedä, miksen tullut aikaisemmin ajatelleeksi, että jatkuva kurkkukipu, köhä ja korvan tukkoisuus johtuvat varmasti siitepölystä! Juuri nyt on pahin pölytysaika. Sain viime syksynä allergialääkkeet, mutta olen kokonaan unhoittanut kapselit hyllylle norkoilemaan. Voisin kokeilla niiden syöntiä niin ehkä oireet helpottavat ja olen taas terve kuin pukki. Niin tai ainakin melkein :)

Kaksi: saatoin eilen keksiä, minkä jutun aioin ohjata kahden vuoden päästä! On viisikymmenprosenttinen mahdollisuus, että valitsen juuri tämän uuden jutun, sillä se koskettaa minua hyvin suuresti ja se on lisäksi ajaton tarina. Tosin tarina on klassikko, joka saattaa tehdä työstä vaikeamman, mutta pidän haasteista. Olen melkoisen aikainen lintu, sillä olen miettinyt ohjaamiskysymystä jo koko kuluneen opiskeluvuoden. Mieleni voi vielä muuttua, mutta sain eilen fantastisia ajatuksia, joita rustasin paperille sitä mukaa, kun niitä mieleeni putkahti, tarinaa lukiessani.

Siskoni löysi minulle kuuluvia tavaroita pakatessaan muuttoaan varten, ja löysi erään muistokappaleen lapsuudestani tai esi-pubertiteetistani. "Sairaan ihana allakka" on kirjasen nimi eli allakka, johon on ahdettu kaikenlaista pientä kivaa, testinpoikasta ja astrologisia horoskooppikuvauksia teinitytöille. Olin 12-vuotias ja olin kamalan ihastunut yhteen poikaan meidän luokalla. Se oli sitä aikaa, kun pojatkin alkoivat kiinnostua tytöistä, ja kisusimme välitunneilla yhdessä. Minulla oli aina tämä salainen kirjanen mukana koulussa. Olin tietenkin kirjoitellut siihen kaikenlaista ihastuksestani. Kerran sitten välitunnilla, meidän luokan pojat olivat tonkineet pulpettini, löytäneet allakan ja lukeneet sen yhdessä. Arvatkaa vain, oliko kivaa tulla takaisin tunnille, kun kaikki pojat kuiskuttelivat ja nauroivat minulle. Linnoittauduin tyttöjen vessaan itkemään. Se oli kova paikka. Pojat olivat ällöärsyttäviä! Opettajamme pisti pojat ojennukseen ja kaikkien piti pyytää minulta anteeksi luokan edessä. Kaikki ihastumiseen ja tykkäämiseen liittyvät asiat olivat niin arkaluontoisia ja tabumaisia asioita, että oli suorastaan ihme, etten kuollut tuolloin häpeään. Nyt, kun muistelen tilannetta näin kymmenen vuoden takaa, minua huvittaa ajatella, että olin ylipäätään ihastunut kyseiseen allakkamerkintäpoikaan. Se oli sitä aikaa, nykyään kiinnostuksen uskaltaa jo näyttää avoimesti. Niin ajat muuttuvat, mutta pojat ovat aina poikia ;P

Löysin allakan välistä myös keltaisia post-it-lappuja, joita olen saanut ripariajalta. Meillä oli postmortem-menot ripariporukan kanssa, ja meidät jaettiin pienryhmiin. Jokaisen piti kiinnittää kaikkien tovereiden selkiin lappu, missä lukee jokin positiivinen asia kyseisestä ihmisestä. Enimmäkseen minusta kirjoitettiin, että olen kiva, positiivinen ja iloinen, mutta rippipastorimme raapustus oli hieman pidempi: "Heidi; leirin energia-ja ilopilleri, herkkä, symppis nuori, jolla on paljon hyvää tulevaisuudessa. Siunausta :)". On kyllä totta, että minulle on tapahtunut paljon hyviä asioita rippileirin jälkeen, mutta myös kahmalokaupallinen kipeitä ja vaikeita asioita. Toivottavasti voin edelleen samaistua tuohon kuvaukseen "energia-ja ilopilleri".

Olipa taas muistelua kerrakseen. Heidilä päättää lähetyksen tähän!