Minua jännittää ihan sikamegalomaanisesti! Minulla on nimittäin pääsykoe huomenna!!! :D

Vihdoinkin sain jalkani oven väliin, ja minulle saapui kutsu Esittävän taiteen pääsykokeisiin. Odotus oli pitkä kuin kaksi nälkävuotta! Vaikka olen itse syypää siihen, ettei postiluukkuni kolissut aikaisempina pyrkyrivuosinani, sillä en ollut muistanut lähettää hakupapereita ihan oikein :P

Pääsykoe alkaa onneksi suhteellisen "ihmistenaikoihin", sillä olenhan oikea Kääpiö Unelias, ja nimenomaan Aamu-Unelias, ettei minun kukonlaulunaikaan tarvitse hypätä fillarini selkään ja karauttaa varmasti pyöriskellen nukutun yön jälkeen pääsykoepaikalle. Ramppikuumetta aiheuttaa kuitenkin se seikka, etten todellakaan tiedä, mitä tuleman pitää... Tai sainhan minä sellaisen artikkelin postissa, johon käskettiin tutustua huolella, mutta enhän sentään selvännäkijä ole. Toisaalta pieni jännitys on aina hyvästä.

Toinen stressaava asia on se, etten tiedä, milloin tulee minun vuoroni antaa kaikkeni silmä kovana tarkkailevan raadin edessä. Olen aina kärsinyt siitä, että olen aina viimeinen, johtuen siitä, että sukunimeni alkukirjain on aivan sieltä loppupäästä. Mutta voipi olla, että järjestäjät ovatkin sen verran kieroutuneempaa kalibeeria, että panevatkin minut tulikokeisiin het'alkuunsa. Käänteinen, ns. öökkösistä aloittaminen voisi hyvinkin olla huomispäivän sana. Ööks ööks, tulee silloin suustani vain :D

Toivottavasti ramppikuumeeni ei muutu huomenna kumppiraameeksi eli tarkoittaen sitä näyttelijän pahinta pelkoa, että senat menevät sakaisin ja kukertuvat tarkkuun. Joskus, kun oikein kamalasti jännitän, minulta on lupa odottaa ajatuskatkoja ja possunpunoitusta kämmenissäni (Kaikki-veri-pakenee-päästä-sormenpäihin- efekti).

Toisaalta, voinhan aina luottaa siihen, että tuskin kukaan muukaan pääsykokeisiin osallistuva tietää yhtään sen enempää kuin minäkään (Ellei sitten ole se kuuluisa selvännäkijä). Toki aina joku on itsevarmempi kuin minunlaiseni itsekriittinen apina. Siispä syöksyn susien luolaan niillä eväillä, että olen vain oma itseni, en kukaan muu. Toivonmukaan en ole niin helpostipureksittava luu, että se on soronoo ja suuhun!

Ettei tämä eksistentiaalinen kriisi nostaisi jälleen päätään, ajattelin heittää hetkeksi aivoni narikkaan. Liika kertaaminen ja pänttääminenkin on pahasta, vaikka varmasti puristan artikkelilappua käsissäni vielä tämän illan aikana useampaan otteeseen.

Kiitos "Sinkkuelämän" tänään jälleen jatkuvien, viime kesänä käynnistyneiden uusintajaksojen saan hetken hengähtää. Onhan niillä Manhattanin sinkkusiskoillakin omat kimurantit kiemuransa ja kommervenkkinsä ;P

p.s tupakoimaankin taas kerran sorruin... No, jospa se on vain jotain kausiluontoista oireilua, joka menee joskus ohi...