Vielä neljä kokonaista päivää ja minusta tulee virallisesti oman kotini valtias! On aika mahtava olo :D Tämä ei ehkä kuulosta kovin ihmeelliseltä tai mahtavalta, mutta jokainen kotonakotona 21-vuotiaaksi tai sen yli sinnitellyt olento voi minua ymmärtää.

Olen minä ennenkin omillani asunut, kun opiskelin Oulussa muutama vuosi takaperin. Silloin ns. poissa kotoa asuminen ei tuntunut mitenkään kummemmalta, sillä silloin olin vielä alaikäinen, ja vierailin kotikonnuillani lähes joka viikonloppu. Nyt puolestaan itsenäistyminen tuntuu merkitykselliseltä ja oikealta ratkaisulta. Minusta ei tule sellaista "peräkammarinpoikaa", jokaa asuu mamman kanssa hamaan loppuunsa asti. Ei todellakaan! Olen usein joutunut häpeillen tunnustamaan, että asun yhä kotona. Se ottaa kunnian päälle, sillä olen luonteeltani seikkailija; haluan löytää omat reittini, vaikka joskus muiden apua tarvitsenkin.

Vaikka olenkin innoissani muutosta, se ei tarkoita, että haluaisin katkaista välini perheeseeni. En vain enää jaksa asua vanhempieni luona, sillä se alkanut rasittaa itsenäistymisen kaipuusta ja yksinäisyyttä tarvitsevaa mieltäni (kaikella kunnioituksella ja rakkaudella perheenjäseniäni kohtaan). Haluaisin vain kääntää uuden sivun elämässäni ja emansipoitua "äidinhelmoista" vihdoinkin. Nyt on tullut aika katkaista napanuora lapsuuden ja aikuisuuden väliltä. Se letku on minua jo tarpeeksi ruokkinut, että voin hyvillä mielin kaivaa esiin skapellin toimenpidettä varten. Asun muuton jälkeen edelleen samassa kaupungissa perheeni kanssa, joten perhekeskeinen luonteeni ei kärsi pahoja tappioita. Jos arki alkaa ahdistaa, voi aina mennä entiseen kotiin vuodattamaan tuntojaan niille, jotka sinua varmasti kuuntelevat.

Olen hyvilläni siitä, että olen saanut kasvaa kannustavassa ja huomaavaisessa ilmapiirissä, joten kiitos siitä :D Minun on nyt tullut aika löytää oma tieni. Olen kiitollinen siitä upeasta polusta, jonka olen saanut kulkea tähän tienristeykseen poutapilvien ja auringonpaisteen saattelemana. Minusta on kasvatettu kunnollinen ja nöyrä, joten en pelkää reittini varrella varmasti kohtaamiani esteitä.

Muuttoon on enää neljä päivää ja viisi yötä, joten pitäisi varmaan laittaa iso pyörä pyörimään. Pitäisi alkaa pakata tavaroita kasaan vanhalla kunnon hööki-meiningillä. Jotenkin on vain vielä niin epätodellinen olo, että minusta on viimein tulossa oman elämäni sankari, ette osaa tietää, mistä kaikki kannattaisi aloittaa. Voi pojat! Ja tytöt! Ja tädit! Ja sedät! Ja VPP-Papat sentään! Kylläpä ihmislapsi voi olla onnellinen näin selviöltä tuntuvasta pikkujutusta kuin muutto ;P

Neljä vaivaista päivää.. Ei ole todellista! Odotan päivää innolla... *sanoo hän, joka ei vielä tajua, ettei se itse muutto niin kovin ruusuinen juttu olekaan