Huh huh! Nyt on sitten vihdoin muutto takana, mutta tavara-savotta on vasta edessä. Olen yksinkertaisesti ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt kamoja purkaa. Täytyyhän sitä töissäkin käydä, eikä työpäivän päätteeksi oikein huvita alkaa duunailla kaikenkarvaisen tavaran kanssa. Lähestulkoon kaikki pikkutilpehööri on edelleen pahvilaatikoissaan ja suurin osa vaatteista on yhä jätesäkeissä. Onneksi ne on helppo viskata sängylle ja lajitella siitä kaappeihin.

Olen viihtynyt asunnossani paremmin kuin hyvin. Talo on mukavan rauhallinen; jopa niin paljon, että tuskin uskallan sängyssä kääntyä :P Ehken nyt sentään niin varovainen ole. En aio vetää niitä kuuluisia huopatossuja jalkaani vain sen tähden, että joku mummeli saa paskahalvauksen jalkojeni läpseestä. Tulikin tuosta mummelista mieleen, etteipä ole näkynyt VPP-Pappa kakkosesta harmaata hiustakaan. On pysytellyt ukko visusti silmäreikänsä tuolla puolen. Luulenpa, että utelias vanha herra on ainakin kerran käytävään ovisilmästään kurkannut, kun raahasimme kamojani asuntooni. Toivottavasti saan jatkossakin nauttia rauhaisasta, pappafree territoriostani.

Täytyy minunkin tunnustaa, että taitaa minussakin olla jotain pientä uteliaan naapurinrouvan vikaa, sillä eilen kuului tolkutonta riehuntaa jostain ikkunani alta. Olin katsokaas juuri ujuttanut DVD:n kannettavaani, ja istua rönötin voileipä toisessa ja maitolasi toisessa kourassani ihanaisessa nojatuolissani, kunnes alakerrasta alkoi kuulua kaamea poppijumputusta. Minähän en tunnetusti sellaista teknomölyä siedä, ja elokuvan katseluni häiriintyi pahemman kerran sellaisesta älämölöstä. Kun äläkkä ei ottanut loppuakseen, menin uteliaana parvekkeelle syöpäkääryleelle, ja kuulin nuorison sanaharkan myrskynsilmässä. Joku teinixi-typykkä siellä valitti tyyliin: "Täällä on ihan paska meininki. Emmä nyt tänne halua jäädä..." jne.. Siihen sitten joku jäpikkä määkyi, että: "Lähtekää huorat v***uun! En v***u jaksa tuollaista kattoa..." et cetera. Talooni on siis pesiytynyt huligaanijoukkio, joka rellesti ja raivosi jossain alapuolellani kello puoli yksi perjantai-iltana! No joo... Olinhan minäkin joskus huikeat kuusi ja puoli vuotta sitten teini, ja olen minäkin saanut osani bailauksesta. Kyllähän sen ymmärtää, että täytyy järjestää pippalot kotona (kissojen ollessa poissa hiiret hyppivät pöydällä??), kun ei sitä vielä baariinkaan pääse riekkumaan. Mutta rajansa kaikella. Se popinpauhunta oli sellaista, että se tuntui kuuluvan omasta päästäni. Tiedättehän, kun ääni on liian vaimea ollakseen kova, mutta liian kova ollakseen vaimea. Onneksi se konsertti loppui yhtä pian kuin oli alkanutkin.

Saattaa olla niin, että minulla jää nyt väliaikaisesti tämä bloggaus vähän vähemmälle, sillä minulla ei ole tällä hetkellä nettiyhteyttä käytössäni muuten, kuin vanhempien luona (jossa olen juuri parhaillani visiitillä, sillä kotiparturi värjäsi hiukseni...). Kyllä minä kuitenkin tieni aina Vuodatukseen löydän, ennemmin tai myöhemmin. Koulukin alkaa vähän yli viikon kuluttua, joten olen entistä kiireisempi.

"Honey, I'm home!" William H. Macy elokuvassa Pleasentville-onnelliset