Itken kohta. Ahdistaa. Huomenna on esityksiä, eikä minulla ole aavistustakaan, miten onnistun vakuuttaamaan. Juttu on järkätty vähän huonosti, sillä en ole vielä päässyt harjoittelemaan orketerin kanssa, ja kyllä luitte oikein. No oppiipa tästäkin jotain, kun lähtee mukaan koulun ulkopuoliseen juttuun keväällä, kun tämä muutenkin on niin hemmetin hasardia aikaa. Minusta on kivaa lähteä esiintymään lapsille, mutta se on silti pirun haastavaa, ja varsinkin, kun teksti ei ole ihan täysin hallussa. En ole vain yksinkertaisesti ehtinyt vielä sisäistää tekstiä, vaikka rooli sinänsä on hallussa. "Kyllä se hyvin menee", yritän rauhoitella itseäni.

Töissä oli ihan pirusti porukkaa. En ehtinyt tehdä yhtään mitään. Ei puhettakaan, että olisin kauheasti ehtinyt istua alas ja opiskella plaria... Oli vain pakko tulla hetkeksi keventämään sieluani tänne, etten vallan masennu.Yksi vituttava seikka on se, että minun pitäisi saada tänään loppuosa esiintymisasustani (minulla on päähineosa), mutta olisi mukavaa saada tuntumaa roolihahmoon oikein kunnolla. Tästäkin huomaa, että on ihan helkkarin hankalaa yhdellä naisella olla vastuussa kaikesta eli tässä tapauksessa serkullani, joka minut hommaan pestasi. Stressaa. Taidan mennä tupakalle nostamaan sykettä ja sitten nostan verenpainetta lisää suklaalla. Siinä on korviketta ja hermolelua kerrakseen. Voisinpa muuttua linnuksi ja lentää pois. Ei ole siipiä.

Pakko uskoa omaan sovelluskykyyni :) Jos eka esitys menee perseelleen niin sitten on vielä toinen, joka voi jo mennä paljon paremmin. Kuitenkaan en koskaan luovuta. Täytyy lähteä molottamaan tekstiä! Wräyh!