Kesä ja paljas pinta saavat miehissä ihmeitä aikaan. Äijät rohkaistuvat huutelemaan pikkutuhmuuksia missä vain ja milloin vain.

Pari viikkoa sitten odotellessani tien yli pääsyä rinnalleni ajoi jopollaan noin kolmekymppinen mies. Ensin hän silmäsi minua päästä varpaisiin, ja tokaisi sitten: "Onpa sulla upeat hiukset". Korvalappusterot korvissani, puoliksi hämmentyneenä virkoin vastaukseksi, että: "Ai jaa. Kiitos vain", johon ihailija jatkoi: "Ei taida olla ihan oma väri..". Lopettaakseni keskustelun heitin: "Ei kuule ihan oo, mutta mitäpä tuosta", ja lähdin polkemaan autottoman tien poikki. Käännyin vielä katsomaan taakseni, ettei hiusteni kehuja vain seuraisi minua. Onnekseni hän jatkoi matkaansa toiseen suuntaan.

Äskettäin kotiin pyöräillessäni törmäsin uuteen, hullukuriseen ilmestykseen. Matkani varella näin kahden miehen paistattelevan päivää pyörätien varressa olevalla penkillä. Toinen miehistä nousi oikein seisomaan nostaen kaksi sormeaan pysähtymisen merkiksi. Kuin olisin ollut kyyppäri, joka oli tulossa ottamaan poikain oluttilauksen vastaan. Hidastin vauhtiani kuullakseni, mitä miehellä oli sanottavanaan. Seisomaan asti noussut äijä kysäisi hymyillen: "Olisitko sinä minun nainen?". Huvittuneena laukaisin: "En olisi" ja jatkoin matkaa pysähtymättä. Ihailija huuteli vielä jotain perääni, mutta en enää kuullut mitään; cd-soittimessani kaikui enää vain Chris Isaakin ihana ääni.

Loppumatkan ajoin hymyssäsuin, sillä muistelin miehen hullunkurista ulkoasua. Äijä oli noin nelissäkymmenissä, superblondiksi laitettu (oli tainnut kaatua vetyperoksiidi-purkki päähän) ja kamalan ruskettunut. Voitte kuvitella kontrastin hiusten ja ihon värin välillä. Kaikki tuo oli pientä sen rinnalla, mitä kosijallani oli yllään. Tietänette elokuvan "Rocky Horror Picture Show"? Siinä kultapoju Rockylla on jalassaan pienenpienet kullatut shortsit, joiden etumus ei jätä mitään arvailujen varaan. Sen tapaiset luomukset oli kosijallanikin yllään! Hänen "roiskeläppänsä" eivät tosin olleet kultaiset, mutta aivan kaameat kuitenkin. Back to the seventies-meiningillä. Tuollaiset adonikset ne minua yrittävät iskeä. Ehkäpä se on siinä, että iäkkäämmät casanovat luulevat olevansa niin pirun viehättäviä pienen laitamyötäisen turvin. Ainakaan minä en ole joutunut omanikäisteni seuranhakijoiden kohteeksi. Olen siis pappamagneetti. Kahvikoira, meillä on taas jotain yhteistä :D

Myös talven aikana olen saanut kuulla positiivista palautetta hiuksistani. Eräs miespuolinen, keski-ikäinen asiakas kehui pitkiä hiuksiani. Hän sanoi, että: "Älä vain koskaan leikkaa hiuksia lyhyiksi. Naisella pitää olla pitkät hiukset". Kommentin perään sain pari himokasta katsetta. Yritäpä siinä sitten palvella asiakasta kohteliaasti. Saahan sitä aina katsella ja ihailla, mutta pitäisivät mielipiteensä ominaan, sillä tuollaiset tilanteet ovat imartelevan sijaan vain kiusallisia. Ihan sama vaikka joku äijänraato riisuu sinua mielessään, mutten välttämättä halua tietää siitä. Yäk! :O

Katseenkestävää illanjatkoa!