Olipa minulla iloinen syntymäpäivä. Musiikkiteatterin maailmassa vietin tämänkin päiväni, ja eräässä välissä ilkeämieliseksi paljastunut opettajamme sai minut itkemään päivämme loppupuolella. Tähän kyynikot voisivat suikailematta todeta, että Pikku-Heidin pitäisi oppia totuttelemaan selviytymään ja kovettumaan kovassa teatterimaailmassa, mutta tälläkertaa itkin ihan tahalleen aiheutetusta julmuudesta.

Opettajamme, joka on koulutukseltaan dramaturgi, joka ei tiedä tuontaivaallista ohjaamisesta tai pedagogiikasta, laukoi minulle stressaantuneen miehen angstissaan kauheita sanoja. Kuten olemme tulleet tämän viikon aikana huomaamaan, opettajamme ei aina ihan ymmärrä asioita sellaisena kuin ne hänelle esität. Muut ymmärtävät asiasi juuri sellaisena kuin ne ovat. Moni ihminen oli kuulemma meinannut repiä pelihousunsa opettajamme tempauksen jälkeen. Mies toimi täysin epäammattimaisesti ja todella epäkohteliaasti; tavalla, millä kenenkään opettajan asemassa olevan ei pitäisi käyttäytyä. Herkkänä lapsosena vuolaat kyyneleet alkoivat virrata silmistäni ja tajusin poistua omaan rauhaani itkemään. En todellakaan hyppinyt opettajamme silmille, vaan yksinkertaisesti halusin varmistaa, että kyseessä oleva koreografia käytäisiin huomenna läpi, sillä partnerini oli juuri joutunut lähtemään harjoituksista asioilleen. Opettajamme käsitti, että halusin keskeyttää harjoittelun siltä päivältä, että voisimme huomenna katsoa kaikkien läsnäollessa parhaan toteutustavan! En herranen aika pyytänyt pistää jäihin toimintaa, vaan yksinkertaisesti varmistelin asioita. Myöhemmin opettaja pyysi anteeksi käyttäytymistään. Se on ihan okei, mutta hänen ei olisi pitänyt alunperinkään sanoa minulle mitään sellaista. Onneksi sain empatiaa ja tukea muilta.

Koulun jälkeen kävin ryytyneenä katsomassa toisen valinnaisporukan, pyromaaniryhmän demoa tulen kanssa toimisesta. Sitten kiirehdin töihin. Onneksi pari luokkakaveria ja armas sisko-kultani pelastivat iltani lähtemällä kanssani synttäri-oluille :D Unohtamatta sitä seikkaa, että minulle laulettiin tänään ja eräs luokkakaverini nosti minut ilmaan niin että sain hetken olla huomion keskipisteenä, mikä ei tuntunut hullummalta ainaisessa paitsiossa eläjästä. Kiitos siitä kaikille asianomaisille. Ajattelimme muutenkin antaa juuri tälle minut ilmaannostaneelle miehelle tunnustuksen, eräänlaisen kunniakirjan hänen ihanuudestaan kun koulu loppuu keväällä. Hän on jotenkin onnistunut säilyttämään viileytensä kovissakin paikoissa, vaikka olet selvästi havainnut että hänelläkin napsuu päässä. Hän on ollut luokkamme tukipilari, isoveli, isähahmo ja turva. Häneen voi aina luottaa ja hän on aina kohtelias. Unelmamies todellakin; jos sellaisia on nyt edes olemassa.

Huomenna on vuorossa 15 minuutin lyhyt katselmus siitä, minkä kimpussa olemme häärineet tämän viikon ajan. Toivottavasti se ei mene ihan susille. Palautekeskustelussa luvassa "tuhat kiloa hevosenpaskaa niskaan", lainatakseni ihanaa luokkatoveriani.