Näin yönkorvalla, sinisen hetken lähestyessä, on todettava, kuinka tyhjältä kaikki tuntuu. Elämässä ei ole taaskaan mitään järkeä; luulin jo karkoittaneeni angstinpäivät, mutta kaikki on vain hämärää ja sekavaa. Nyt on muka loma... Eipä tunnu lomalta... Koulu ja ihmissuhteet stressaavat, flunssakin vaivaa. Tuntuu kuin pää ei olisi oma.

Minulle on hyvin mystistä se, että miksi olen täällä. Miksi istun juuri tässä ja kirjoitan jotain sekavaa paskaa? Miksi asiat eivät voisi kerrankin luistaa? Miksi miksi miksi??!! Ahdistaa... Seinät kaatuvat päälle. Elämä ei ole mukavaa, mutta onko se koskaan ollutkaan...Tuskin...

Tekisi mieleni vain nukkua viikko putkeen, eikä tehdä yhtään mitään. Velvollisuudet on kuitenkin täytettävä, eikä mitään pääse pakoon. Voi kunpa saisin ajankääntäjän, jolla pääsisin menneisyyteen. En muuttaakseni tapahtunutta, mutta haluaisin palata hyvään aikaan uudelleen ja uudelleen, sillä se ei koskaan ollut liian onnellista, ettenkö kestäisi tai jaksaisi elää sitä non-stoppina.

Valitan, Heidi. Ajankääntäjiä ei ole kultapieni olemassakaan, senkin haaveilija! Herää jo ja haista todellisuus! Ei auta vaikka huutaisit ja itksisit kuinka! Et pääse tästä vankilasta koskaan.